Uskoisin ettei kukaan tunnista minua ja silti on vaikea kirjoittaa ensimmäiset rivit tästä aiheesta. Toisaalta mitä menetettävää minulla on? Aikuisena sille löytyi nimikin ja se on emetofobia.

En tiedä onko oman itsen häpeä alkunperäinen syy vai kumpuaako pelon häpeäminen itsessään pelon laadusta, Veikkaan hiukan monimutkaisempaa, eli ensiksi mainitsemaani vaihtoehtoa. Pelkoni itsessään liittyy diagnosoituunkin julkisten paikkojen pelkoon ja esiintyy paniikkioiretyyppisinä kohtauksina sekä tilanteiden välttelynä, joka tapauksessa sillä on aika suuri rooli persoonallisuudessani koska ympäristön havainnointiini on integroitunut myös tarve tarkistaa poistumisteiden- ja wc-tilojen sijainnit sekä ajoittainen ylikorostunut oman voinnin tarkkailu joka usein johtaa psykosomaattiseen oireiluun.

Niin kauan kuin muistan, on tämä ollut osa minua. On aikoja jolloin se ei ole aktiivisesti elämässäni vaikka tyypilliset käytösmallit ovat jatkuvasti läsnä, sitten on taas kausia jolloin olen pärjäämisen äärirajoilla ja saatan käydä wc-tiloissa hengittelemässä myös työpäivän aikana jotta saan pulssini laskemaan voidakseni jatkaa työskentelyä entiseen malliin. Ulospäin käytökseni saattaa näkyä hermostuneisuutena, mutta todennäköisesti sisällä käyvä myllerrys ja etenkin sen laatu jää melko varmasti huomaamatta ihan keneltä hyvänsä.

"Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?" Kysyi terapeuttini kerran. En minä tiedä, mitä pahaa siitä seuraisi jos sattuisin oksentamaan vaikka keskellä suurta markettia. Aiheuttaisiko se kenellekkään vaaraa? Nauraisivatko ihmiset? Tuskin. Miten he reagoisivat? Ja mitä väliä sillä olisi? Terapeuttini jatkoi pohdintaa kysymällä että mitä itse ajattelisin jos jollekin toiselle henkilölle kävisi näin, olisiko se minusta iso asia. No ei olisi. Miltä se tuntuisi? Inhottavalta... inhottavalta, kuka haluaa että toiset kokevat sinut inhottavana? Mutta Darkling, koetko sinä sen ihmisen inhottava? No en, se oksentaminen on inhottavaa, mutta eihän se ihminen sille mitään voi. No mikä sitten tässä on pahinta? Niin, mikä se on? Jos pystyisin tyhjentävästi vastaamaan tähän niin olisiko kyseessä fobia? Ja kuitenkin jo näistä pohdinnoista kykenin saamaan kiinni realiteettien reunasta - mikä on pahinta mitä tässä tilanteessa voisi tapahtua? 

"Eihän se ihminen sille mitään voi". Kontrollinmenetys on varmasti asia joka kuitenkin mietityttää monia. Kontrollinmenetys puolestaan voi syntyä erilaisissa tilanteissa ja se voi olla konkreettista tai psyykkistä laatua. Yksinkertaisimmillaan voisi miettiä mitä tapahtuu kun lenkillä rennosti tsuppaillessani koira näkeekin pellolla juoksevan kissan ja äkkillisen tilanteen yllättämänä otteeni kirpoaa hihnasta. Olen menettänyt kontrollin koiraan ja siten koko tilanteeseen. Veikkaan että useimmat menevät vähintäänkin pieneen paniikkiin siinä vaiheessa kun rakki pinkoo sadan metrin päässä korvat lukossa. Mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi? Ensireaktiona on epävarmuus ja hätääntyminen josta seuraa toiminta. Koira on saatava kiinni ja todennäköisesti tilanne päättyykin hyvin. Ihminen rauhoittuu kun tilanne on saatu hallintaan.

Uskoisin että ainakin omalla kohdallani kyse on nimenomaan ulkoisen kontrollin menettämisen pelosta, "koska eihän sille mitään voi" jos sattuu voimaan pahoin. Tähän liittynee oleellisesti ympäristön reaktiot ja se että en kykenisi kontrolloimaan tai päättämään millaisena itse näyttäydyn ulospäin. On huomionarvoista että vaikka inhoankin, niin en pelkää oksentamista kotona tai muuten turvalliseksi kokemassani paikassa ja tilanteessa. Ihminen, joka muutoinkin korostaa paljon sitä ettei häntä kiinnosta mitä muut ajattelevat, saattaakin alitajuntaisesti haluta hyvin tarkan kontrollin. Hän voi tehdä päätöksen että on ok näyttää jonain päivänä nuhjuiselta tai vielä tavallisemmin korostaa pukeutuvansa miten itse haluaa, eli usein huomiota herättävästi tai toivomiaan mielikuvia luoden vaikka se ei istuisikaan nykypäivän yleisesti hyväksyttävien laatikkoon. Eivätkö nämä ole juuri seikkoja joilla kuitenkin pyritään luomaan itselleen turvallinen ympäristö siten, että voidaan ilmentää harkittua minäkuvaa? Tehdään asioita tietoisesti, muista välittämättä mutta kuitenkin muihin priorisoiden (esimerkiksi toiset punkkarit tunnistavat minut irokeesista tai miehet tykkäävät kun näkevät rintani paremmin). Inhottava oksentaminen kuuluu harvojen ihmisten toivelistalle ja on meitä joilla kontrollintarve on tavallista voimakkaampi ja saattaa johtaa edellä kuvattuihin kehäajatelmiin ja oireiluun.

Olen varmaan monesti todennut etten pyri antamaan vastauksia, pyrin pohtimaan ja herättämään pohdintaa. Aihe on joka tapauksessa vaikea minulle ja todennäköisesti monelle muulle ja siihen liittyy oleellisesti niin suuri häpeä että ensimmäisen kolmenkymmenen elinvuoteni aikana en puhunut siitä koskaan kenellekkään. Usein siihen sisältyy myös rutiineja ja uskomuksia jotta tietynlaisella toiminnalla voisi välttää tapahtumia - näin on myös kohdallani pienissä määrin vaikkei ocd-oireisiin asti. Jos tämä aihe ei kosketa lukijaa suoraan niin on kuitenkin hyvä tieetää että emetofobia on eri muodoissaan kohtuullisen yleinen vaiva ja varmasti koskettaa jotakuta omassa lähipiirissä. Mutta kertoisiko hän siitä? Harvemmin. Mikäli kertoo niin olet varmasti todella luottamuksen arvoinen, suhtaudu silloin ihmiseen kunnioittavasti äläkä milloinkaan pelkoja vähätellen.