Ja se painovoima tuntuu näillä kiloilla kun maa vetää minua puoleensa 20kg kovempaa kuin olisi suotavaa.
Olen oikeastaan koko aikuisikäni jojotellut. Myös lasten saannin jälkeen on ollut aikoja jolloin olen ollut hyvässä kunnossa ja omassa henkilökohtaisessa ihannepainossani. Muistan että jaksaminen, lihasvoima ja myös järjenkäyttö oli silloin aivan omaa luokkaansa ja koen ehdottomasti että se on tavoittelemisen arvoinen tila. Se on kroppa jota oikeasti kaipaan ja kaikki "se mistä ottaa kiinni" tässä ympärillä on harmillista ja ylimääräistä.
Vaikka ihmisen itseisarvo ei liity hänen painoonsa niin julmasti sanottuna on alkanut ällöttää fat pride -meininki jossa toitetaan että ollaan ihan yhtä terveitä ja miehet tykkäävät muodoista eikä "tuulessa liehuvista vinkuheinistä". Onko se oma paino sellainen asia joka määrittelee sinut ihmisenä niin vahvasti että sitä pitää käyttää kilpavarusteluina toista vastaan hyökätessä? On toki tervettä hyväksyä itsenä ihmisenä, mutta onko tervettä hyväksyä painonsa sellaisena kuin se on, mikäli se aiheuttaa terveyshaittaa? Toki voi priorisoida, mikäli mielummin herkuttelee ja lihoo niin ihan fine, oma asiasi, mutta miksi sitä pitää sen enempää puolustella saati alkaa kiukutella itsepetoksen kourissa että ylipainossa jokin olisi ylivoimaisempaa normaalipainoon nähden. (Sama pätee toki laihuuteen.)
Mikä on mun puolustus? Laiskuus. Motivaation puute. Harmittaako? Kyllä. Tiedän että olisin tosi hyvän näköinen normaalipainossa. Lapsuuden liikuntaharrastusten ansiosta kuntoni nousee todella nopeasti joten olisin vahva ja vielä paremmin pärjäävä aikuinen kun saisin karistettua nämä liikakilot jälleen kerran. Ne ovat tulleet liian mukavasta elämästä, paskasta ruokavaliosta johon etenkin kesällä on kuulunut viini ja pizza. Tiedän että mieheni pitäisi minua paremman näköisenä jos olisin hoikempi, rakkauden määrään ei paino vaikuta mutta on itsepetosta väittää etteikö monen miehen esteettinen silmä arvostaisi - ehkä muodokasta, mutta normaalipainossa olevaa tervettä naisvartaloa mieluummin kuin muhkuraista sellupyllyä ja tyynymäistä pömppövatsaa. Come on! Tottakai ne miehet sanovat ettei se haittaa, harva parisuhde kestäisi sitä että mies kommentoisi ikävään sävyyn naisensa ylipainoa tai toteaisi että tämä näyttäisi seksikkäämmältä jos pudottaisi kymmenisen kiloa rasvaa pois.
Teen sen päätöksen ehkä neljä kertaa vuodessa. Viimeksi se onnistui pari vuotta sitten jolloin liikuin noin viitenä päivänä viikossa (sali, hölkkääminen, pitkät kävelenkit jne.) ja pudotin viitisen kiloa varsin hyvällä menestyksellä. Sitten iski kausiflunssa, tuli rospuuttokelit, kiire töissä, you name it. Kaikkea sellaista mitä voi käyttää syynä ettei huvita haastaa itseään tai tehdä töitä saavutetun painonpudotuksen eteen. Oikeasti liikuntakaan ei ole sen vaikeampaa kuin että nostaa perseen penkistä ja tekee jotain mistä mielellään saa edes pikkuhien pintaan - enkä puhu chilihampurilaisen syömisestä. Vika ei siis ole siinä etten tietäisi mitä pitää tehdä, ongelma on se että olen laiska ja naurettavaksi tilanteen tekee se että oma laiskuus harmittaa minua.
Tuomitsen oman ylipainoni enkä pidä kropastani tämän näköisenä. Se on vaikea pukea nätiksi ja on tiellä monissa asioissa. Ihan yhtä jyrkästi ei kuitenkaan suhtaudu toisten ylipainoon niin kauan kuin kukaan ei ala puolustelemaan sitä minulle. Lievästi ylipainoinen kroppa voi olla ihan kauniskin kunhan se on hyvin rakentunut ja lihaskunto on kohdillaan. Sairaalloinen lihavuus saa minut kyllä valitettavasti ajattelemaan että mitenköhän tuosta ihmisestä on tullut noin iso ja miten se pysyy noin isona, miten paljon se syö. Tekopyhää, tiedän. Ihan samalla tavalla se lihoo kuin minäkin, mutta ei ole ehkä onnistunut välillä pudottamaan niitä 5-15kg tai edes yritä kontrolloida syömisiään viikkoa-paria silloin tällöin.
Pakko tässä olisi kuitenkin tehdä taas jotain ettei ole samalla tiellä. Tällä hetkellä on menossa taas "nyt korjataan" - kausi viininmakuisen kesän jäljiltä. En kiistä jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on, mutta oman pään sisällä voi ajatella niinkuin haluaa ja varmasti monet ajattelevatkin, liika lihavuus ei sovi juuri kenenkään silmään ja lihavat tietävät sen itsekin. Muu on itsepetosta, kyllä te välitätte mitä muut ajattelevat, muuten ei olisi tarvetta puolustella omaa lihavuutta.
Se onkin sitten eri asia mitä lihavuudella tarkoitetaan. Jälleen kerran palstoja seuranneena löydän ihmisten mielipiteitä joiden mielestä vaikkapa 170/70 on JÄÄTÄVÄ LÄSKI. Uskoisin että mielipiteen kirjoittaja ei huomaisi tuon kokoista ihmistä väkijoukosta mitenkään poikkeavana. Sen kokoinen aikuinen ihminen on normaalipainossa ja vartalon koostumuksestaan riippuen voi olla vähän hoikkakin tai ehkä pikkuisen tukeva. Ei kuitenkaan mitään dramaattisesti päällepäin näkyvää. Hän voi todennäköisesti pukeutua pitkälti miten tykkää vartalotyyppinsä puitteissa eikä hänen tarvitse peitellä mitään. Tuosta kymmenenkin kiloa ylöspäin on sellainen paino jolla tuskin erottuu massasta erityisen lihavana. Jäätäväksi läskiksi hänet voisi luokitella siinä sadan kilon tietämillä ja silloin puhuttaisi jo niistä varsinaisista terveysriskeistä jotka ovat huomattavasti tärkeämpi syy pysyä alemmissa painoluokissa kuin ulkonäkö.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.