Olen kirjoitellut mukavan naisen kanssa. Juttu luistaa hyvin - tosin pysytään niissä turvallisissa puheenaiheissa joissa kerromme keitä me olemme ja miksi olemme linjoilla. En tykkää reaaliaikaisesta keskustelusta tämän kaltaisessa tilanteessa joten noin yhden viestin saaminen päivän-parin välein riittää.

Viimeksi pohdimme tapaamista, sellaista rentoa ja lyhykäisempää näkemistä vailla sen kummempia suunnitelmia. Luulen että tämä on nyt se iso askel taas, viime kesänä feidasin vastaavasta tilanteesta ja peruin tällit vuorokauden varoitusajalla kun alkoi pelottaa. Naamioin itseni kuvittelemaan ettei yhtäkkiä kiinnostanutkaan, mutta jälkikäteen kyse on varmaankin siitä että pelkään olevani jollain tavalla pettymys. Vertasin itseäni häneen ja ajattelin hänen olevan kauniimpi  kuin minä, hoikka, nuorempi... miksi en miesten kanssa ole kokenut hyvää ulkonäköä koskaan ongelmana?

Ihmisessä jonka kanssa olen viime viikot kirjoitellut, on preferenssit luonteen ja muun puolesta kohdallaan, ei olisi ainuttakaan syytä miksi en tapaisi juuri häntä. Ajatustasolla on myös helpottava muistaa että vaikka molemmat olimme hakemassa seksiseuraa, niin tämä ensikohtaaminen olisi tarkoitus pitää friendzonella. On mahdollisuus juosta karkuun, perääntyä, tehdä päätöksiä. Ja muistaa että sama oikeus on molemmilla. Tämänkertaisen postaukseni sisältö: epävarmuus. Pelkkä epävarmuus, monttu itsetunnossa.