Muutama huonosti nukuttu yö ja mikään ei oikein tunnu miltään.

Illat lipsahtivat pitkiksi, vielä yksi jakso jotain typerää sarjaa tai yksi lasi viiniä. Kun ei ollut ihan pakko herätä aamulla aikaisin niin toki sitä on voinut valvoa myöhempään. Ainoa vaan että en osaa nukkua kovin pitkään aamulla. Vaikka koira olisi käynyt ulkona viimeisen kerran kello kolme niin kahdeksan-yhdeksän aikaan tunnen pakottavaa tarvetta nousta koska "sen pitää päästä". Itse asiassa tänä aamuna sain vähän syyttäviäkin katseitakin sohvalta - ja äärimmäisen hitaasti laahautuvat askeleet eteiseen jossa odotin hihnan kanssa. Ehkä se olisi voinut vielä koisia pari tuntia, mutta itse tulen levottomaksi, ahdistuneeksi, uni ei todellakaan tule vaikka väsyttää.

Ei siinä mitään, handlaan tämän kyllä. Olen oppinut inhoamaan tätä nuutunutta olotilaa ja pakottamaan itseni työpäivää edeltävä iltana petiin, uni tulee kyllä illalla viimeistään melatoniinin voimalla. Joskus energisessä nuoruudessani tästä saattoi ammentaa alavireisyyttä ja jopa jonkinasteista luovuutta mutta tällä hetkellä lähinnä vituttaa ja laiskottaa. Eilen oli vähän sama homma, ei saatu mitään aikaiseksi vaan lojuttiin enimmäkseen kotona, pyykit jäivät koneeseen (saas nähdä miten niille käy tänään) ja sen sijaan että olisi käytetty jääkaappiin varattuja ruokavaroja, ajettiin autolla kebabbilaan. Oh well, lähin ja ihan kelvollinen mesta on lähes parkkipaikan toisella puolella ja 500m säteellä kaksi muutakin. Mutta sen piti olla juuri se tietty annos.

Ja mitä tapahtuu tänä aamuna? Tämä eilinen saamattomuus ahdistaa siinä määrin että herään luomaan toisen samanlaisen päivän. En saa mitään aikaan koska väsyttää ja väsyttää koska en saa mitään aikaan. Jos en olisi jo tämän ikäinen niin vuoden nuori osaaja-palkinnon voisi lähettää tänne. Onhan tässä sellainen pieni itsedissaus päällä, onneksi ikä on jo tuonut myös sen verran wisdomia että tiedän sen menevän ohi, kunhan sitä ei jää tahallisesti ruokkimaan.