Sen sijaan että lähtisin koiran kanssa virkistävälle lenkille, järjestelisin tavaroita tai veisin pyykkejä kaappiin, niin, sen sijaan homehdun netin ääressä ja lueskelen vasurilla satunnaisia nettikeskusteluja, aika kuluu ei mihinkään. Meneekö se hukkaan?

Jollain kummalla tavalla olen monta vuotta jaksanut syyllistyä mitääntekemättömyydestä - jossa samaan aikaan on tullut kuitenkin kunnostauduttua mallikkaasti. Kotini ei ole todellakaan sellainen kuin sisustusblogeissa, tiskipöydän tiskit eivät löydä koneeseen ainakaan silloin kun edelliset ovat tyhjentämättä, ennätys samojen pyykkien pyörittämiseen taitaa olla neljästi. Eräänä päivä lapsi nojasi verhoon sillä seurauksella että se putosi, siitä taitaa olla pari viikkoa? On tässä suurinpiirtein viikkosiivoukset tehty, mutta kun sitä varten pitäisi hakea koroke niin on jäänyt kiinnittämättä.

Äitini ilme oli näkemisen arvoinen kun kerroin hänelle pelanneeni kaksi päivää tietokonepelejä. Eihän se ole minkäänlaista elämistä. Minun tuli halju olo, eikai sitä päivää näin kuuluisi viettää? Pitäisi tehdä jotain hyödyllistä ja jotain oikeaa. Kun lapsena pyöri kavereitten kanssa metsissä ja ja fillaroi ympäri pitäjiä niin se oli sitä miten ihmisen kuuluu elää, olla aktiivinen, olla ulkona ja tehdä jatkuvasti asioita kehittääkseen itseään. Aikuisen tulisi luonnollisesti käyttää vapaapäivänsä mieluiten siivoamiseen, kuntoiluun tai ainakin lukea mitä tahansa kirjaa. Pelaaminen on kriminalisoitu etenkin menneinä vuosina hyödyttömänä, laiskistuttavana ja epäterveellisenä ajanvietteenä. Nykypäivän tutkimukset osoittavat kuitenkin toista, oikeasti kohtuullinen määrä pelaamista on eduksi kasvaville lapsille ja nuorille. Se ei taida kuitenkaan antaa minulle synninpäästöä sillä ainoa joka sen voi tehdä on minä itse. Täytyy muistaa se että tämä on minun elämäni ja minun valintani siihen miten sen käytän.

Koneen ääreen linnoittautuminen koetaan lisäksi epäsosiaalisena vaikka nykypäivänä monissa peleissä kohdataan toisia hahmoja ja sovelletaan usein samankaltaisia käyttäytymissääntöjä kuin oikeassakin elämässä. Monelta arvostelijalta unohtuu että ruudun toisella puolella on enimmäkseen toisia ihmisiä ja minä, kuten monet muutkin olemme solmineet pitkiä ystävyys- tai ainakin kaveruussuhteita tätä kautta. Se miten virtuaalisia ne ovat ei sinällään vaikuta siihen että kommunikoimme kuitenkin toistemme kanssa, ympäristöstä riippuen hiukan eri tasoilla joilta voimme oppia juuri sitä itseään. Missä roolissa olen tänään, kuinka paljon annan itsetäni ja se kanssakäyminen myös jonka teen omalla persoonallani, sille löytää halutessaan tilaa myös.

Mitä minä haluan? Elää elämääni siten etten nojaa sitä toisten ihannekäsityksiin. Tämä on vielä näennäisesti helppo sisäistää, mutta entäpä sitten ne omat? Alitajuntainen syyllistyminen ja oikeiden asioiden määrittely tuntuu kumpuavan jostain hyvin syvältä ja joskus sitä huomaa hermostuvansa asioista vain sen vuoksi että on elänyt luutuneessa käsityksessä siitä mitä niistä pitäisi ajatella, ilman että on analysoinut ajatuksiaan ja muodostanut koskaan käsitystään sen pohjalta. Kärjistettynä esimerkkinä voisi ottaa esimerkiksi seksuaaliset mieltymykset, joku saattaa hävetä katsomaansa pornoa vaikka se ei olisikaan vahingollista tai laitonta ja hänelle saattaa tulla kovinkin ikävä olo sen kuluttamisen jälkimainingeissa. Pysähdyn tässä kohdassa ja kysyn: miksi? Kasvatus, temperamentti, kuvitelmat itsestä ja muista, ympäristötekijöiden paine ja se miten on tähän asti elänyt, mietintä siitä voiko vastata omiin tai muiden tarpeisiin. Mutta vastaako se kuitenkaan kysymykseen miksi häpeä, koska se on tarpeellista? Voisiko häpeästä ihan vaan joskus päästää irti?

Olen halunnut ottaa sen projektiksi. Nimenomaan sen turhan häpeän. Se tarkoittaa sitä että jos minä käytän tämän nimenomaisen päivän - jonka mies on töissä ja lapset mummin kanssa maakuntakierroksella - siihen että teen juuri sitä mitä haluan enkä tippaakaan enempää niin pystyisin olemaan välittämättä siitä silmien pyörityksestä ja olemaan onnellinen valinnoistani koska olen tehnyt ne oman etuni vuoksi mutta en kenenkään toisen onnen esteenä. On paljon asioita joissa sisäinen häpeä nostaa päätään - yksi on tämän blogin kirjoittaminen koska teen sen salaa muilta - koitan saada siitä verekseltään kiinni ja miettiä sitä onko se oikeasti tarpeen. Tietoiset valinnat kuitenkin ohjaavat tarkastelemaan omia toimia ja yleensä ne ovat ihan okei, tällä en kuitenkaan tarkoita sitä että kaikkea voisi perustella vain oman nautintonsa kautta. Huomisen, toisen vapaapäiväni toimin varsin yleisesti hyväksyttävällä tavalla ja vietän sen lasteni kanssa, meilla on kivaa yhteistä aikaa tiedossa.