Jossain vaiheessa ilmeisesti ymmärsin sen että minun oli vapauduttava. Olin hukannut oman elämäni ja töissäkin ajatukset tempolivat usein hänessä ja tilanteen toivottomuudessa. Toisaalta tuntui ettei tulevaisuudessa ollut minulle mitään ja menettäisin pienetkin toivon rippeet jos tekisin jotain lopullista.

Jotenkin kuitenkin viimeisellä kerralla näin hänet toisella tavalla. Hän pyysi minut luokseen joskus yhdentoista tienoilla illalla, toki minä hyppäsin autoon kuten ennenkin. Sillä kerralla hän oli erittäin humalassa ja melko hilpeä myös sen ansiosta. Minua ei huvittanut juoda, seksi oli lähinnä keskinkertaista ja huomasin pitkästyväni hänen seurassaan. Jälkikäteen ajateltuna en muista sanoneeni montaakaan sanaa sinä iltana - vaikka en usko että oli myöskään tarpeen koska juttua hänellä kyllä riitti omasta takaa. Olin väsynyt työviikon päätteeksi ja jossain vaiheessa yötä vetäydyin peiton alle ja toivoin että hän olisi tullut nukkumaan kanssani. Siihen taisi mennä aika pitkään, näin jälkivaikutelmana voisi olla lievä hypomaaninen tila vaikka tavallisesti mies oli pikemminkin masennukseen taipuvainen teoillaan ja puheillaan.

Tämä taisi olla ensimmäisiä aamuja jolloin en jäänyt katselemaan miten valo ratsastaa läpi hämärän huoneen kadotakseen taivaanrantaan. Tämä oli sellainen aamu että hetken sängyssä loikoiltuani ja hampaat pestyäni herättelin häntä ja ilmoitin lähteväni nyt. Kai jokin osa minussa oli löytänyt kappaleen itsetuntoa, joskaan se ei vielä riittänyt vieroittamaan kaipuutani hänestä. Tarvitsin hänen omat sanansa, halusin hänelta suoran vastauksen siihen että ei ole mitään, ettei hän halua minua, ehkä sitten olisin saanut vetää marttyyrinviitan niskaani ja parkua elämän vääryyttä ja hänen ymmärtämättömyyttään siitä miten hienoksi pariksi olin meidän luuloitellut. Kuvitelmia, indeed. Kun osa minusta tiesi millainen väsynyt ja epävakaa henkilö myös hän oli, jälkeenpäin voi todellakin ihmetellä mitä minä oikein silloin kuvittelin?

Koska, kuten olen monesti todennut, olin jollain tavalla nyrjähtänyt hänen suuntaansa enkä voinut kävellä leuka pystyssä pois niin toimin loppuviimein hyvin epäaikuismaisesti. En tehnyt sitä harkiten, mutta en antanut sen olla tapahtumattakaan kun ajauduin sänkyyn kolmannen osapuolen kanssa. Muistan sen aamun kun heräsin sohvalta pää hillittömästi jyskyttäen. Päälimmäisenä tunteena oli paniikki siitä mitä oli tullut taas tehtyä, mutta toisaalta tunsin myös tiettyä loppullisuuden tunnetta ja ehkä pientä voitonriemua. Hipsin läpi nukkuvan asunnon lähimmälle digilaitteelle ja vuodatin privachatissa ahdistukseni ja tekemiseni hänelle, osoitin katumusta ja toisaalta aika peittelemättömästi myös sen että se mitä meidän välillä oli, ei ollut riittänyt minulle. 

Tuntui ettei hän reagoinut oikein millään tavalla. Rauhoitteli minua kun huomasi hätäännykseni, mutta sanattomasti myös ilmaisi sen että se oli todellakin tässä nyt sitten. Helpotuksen tunne alkoi sillä hetkellä kasvaa sisälläni vaikka aluksi hänestä luopuminen olikin tuntunut täysin kestämättömältä ajatukselta. Tavallaan se mitä oli tehnyt, oli saanut erittäin tärkeän tarkoituksen - kun en ollut asiaa paremmin osannut hoitaa - ja se oli ehkä minun tapani saada hänet ymmärtämään että tämä tilanne on minulle kestämätön, koska sanallisesti hän ei koskaan tuntunut ottavan minulta palloa kiinni kun koitin epätoivoisesti sitä heittää. Oli kuin se olisi osunut seinään ja kimmonnut siitä lattialle noukittavakseni. Nyt arpa oli heitetty ja olimme samalla sivulla, viimeinkin. Sinä iltana hän toivotti kauniita unia hullulle timantille, osuvammin ei kukaan lie minua koskaan kuvannut ja tokkopa tulee kuvailemaankaan.

Kun taas palaan muistoissani taaksepäin niin tuntuu, että koko helvetin toipuminen saattoi alkaa siitä päivästä. Helppoa se ei ollut, mutta etenin kuitenkin pienin askelin ylöspäin kuilun pohjalta, kohtasin ihmisiä jotka valaisivat tietäni sen sotkemisen sijasta ja antoivat minulle työkaluja löytää toivoa ja elämää ihan itse itselleni. Tarvitsin sairasloman .- ja lusin sen - palatakseni taas töihin pystyen paneutumaan siihen paremmin. Ennenkaikkea opin huolehtimaan itsestäni, riittävästä unen ja toimimisen tasapainosta ja puuttumaan siihen ajoissa. Eikä menisi kauan niin oppisin piankin mitä oikea rakkaus - sellaisena kuin sen tänä päivänä koen - on ja mitä se merkitsee.

Tämä oli pieni tarina tosielämästä. En tiedä herättikö se lukijoissa mitään tunteita, Minulle se oli osan ajsata ehkä hieman vaikeaa kerrottavaa. Toisaalta ajoittainen kompostin tonkiminen paljastaakin usein muheaa multaa joka luo pohjan terveelle kasvulle, ainakin jos paska saa maatua riittävän pitkään.