Aina ei ole mennyt hyvin ja tähän astiseen elämääni mahtuu hyvin epäimartelevia episoideja. Luulin kerran olevani rakastunut, sydämeen sattui ja kadotin yöuneni. Jälkeenpäin näen heikon henkilön joka loi mielikuvia ihmisestä johon olisi halunnut sulautua. 

Tämä on jatkotarina menneisyyteni paskaviemäristä. Aikaväli tapahtumille ei ole kovin pitkä, mutta mietintöineen raskastöinen ja -lukuinen joten se on parempi tarjoilla teelusikalla. Tämä tarina kannattaa lukea harmaiden silmälasien läpi, se oli sielunmaisemani tuolloin ja sen läpi muistotkin tulee katsoa.

Kun tapasin tämän miehen ei minulla ollut hänestä sen kummempia odotuksia, tiesin että hänelle sosiaaliset tilanteet olivat vaikeita ja olin lupautunut mukaan koska hänen piti hankkia lahja sukulaistytölle isommasta marketista. Kaipasin seuraa ja olin hyvin yksinäinen, univaikeuksinen ja juuri raskaan työputken lopettanut. 

Ensimmäistä kertaa tunsin jotain kun seisoin liukuportaissa hänen alapuolellaan, miehellä oli älykäs puhetyyli ja hän oli pitkä, jouduin selvästi katsomaan ylöspäin tavoittaakseni hänen terävän katseensa joka skannasi ympäristöä hieman hermostuneena. Silti hän oli lempeä ja hänessä oli jotain erittäin tuttua - myöhemmin selvisikin että olimme kymmenisen vuotta sitten liikkuneet samoissa porukoissa mutta en kyennyt palauttamaan häntä täysin mieleeni niiltä ajoilta. Kotimatkalla sain tekstiviestin, kiittelimme molemmat toisiamme seurasta ja sovittiin että otetaan joskus uusiksi. Ei otettu, tapaamiset tapahtuivat tästä lähtien lähinnä neljän seinän sisällä.

Jotta tarinaan saataisi niitä perinteisiä juonenkäänteitä niin mies oli tottakai muusikko ja alkoholisti - kuka olisi arvannut. Hän eli pienessä kaksiossa eikä poistunut sieltä hevin kuin pakon edessä. Tässä kohdassa muistutettakoon että itsekin olin siinä elämäntilanteessa että asuntoni oli pieni maailmani työkeikkojen lisäksi, univelkaisena ja levottomana pakenin kotikolooni työpäivän päätteeksi ja joskus saatoin nauttia pullon viiniä jos seuraavana päivänä kalenterissa ei ollut merkintöjä. Harva tietää kuinka surullinen näky siihen olin kun makasin aloillani vailla unta kehäajatusten kiertäessä ja huutaessa pääni sisällä. En siis kokenut olevani kovin erilainen tuosta nuorukaisesta. Jos näin olikin niin jokainen keittiöpsykologi voi laskea terveen suhteen todennäköisyyden kahden mielivammaisen kohdatessa.

Jatkoimme toistemme terapiointia ja keskusteluja kotikoneittemme äärestä ja lupasimme ystävyyttä ja tukea vaikeissa tilanteissa. Tiedättekö sen tunteen kun kohtaa toisen ihmisen jonka kanssa ajatukset käyvät yhteen? Joka haastaa sinua älyllisesti, mutta ottaa lämpimästi kopin ajatuksistasi ja kuuntelee mitä sanottavaa sinulla on? Yksinäisyyden jälkeen tunnet itsesi arvostetuksi. En tänäkään päivänä ole kyseenalaistanut miehen motiiveja koska tilanteemme oli hyvin pitkälti samankaltainen ja itse olin kuitenkin aloitteellinen siinä tunteiden vuoristoradassa jonka seuraavaksi tulin tuuppaamaan liikkelle. Ainakin omien tunteitteni, koska jälkeenpäin olen miettinyt millaiset mittasuhteet asioilla oikeasti oli missään muualla kuin hullun timatin korvien välissä.