Darkku ja sen lapset ovat antautuneet Pokémonien vietäväksi. Viimeisen viikon ajan on tullut tepasteltua useampi ylimääräinen kilometri ja hengailtua nuorisoporukassa - ehkä siksi bloggaaminenkin on kärsinyt. Pitäisiköhän vaihtaa se kokonaan monneihin?

Aluksi lapset kävivät keskenään. Äidin tutka alkoi värähdellä positiivisesti siinä vaiheessa kun tuliaisina ulkoa oli hyväntuulista varhaisnuorisoa joka kertoi kiertäneensä stoppeja parin muun lapsen kanssa. Sisarusten on usein ollut vaikea tutustua muihin lapsiin ilman kouluympäristön tai vanhempien apua, tässä selvästi on nyt jotain sellaista mikä helpottaa kanssakäymistä.

Ja aika pian huomasin sen itsekin. "Löytyyx mitää?" heitti eräs vastaantuleva teini kauppareissulla kun kävelin kännykkä kädessä ja ruutuun vilkuillen. Sukulaistapaamisella omat lapseni antautuivat täysin ikärajat rikkovaan keskusteluun keski-ikäisen ihmisen kanssa, monneja vertailtiin puolin ja toisin ja mietittiin että mistä löytää parhaiten minkäkin tyypin hahmoja. Töissä aikuiset kertovat miten ovat pysäyttäneet autonsa luren takia tai ajaneet tarkoituksella perheen kanssa asioimaan johonkin missä on paljon stoppeja - uskoisin mainostajien jo odottavan kieli pitkällä koska tätä pääsee hyödyntämään.

Minulla oli peli ladattuna melko pian sen ilmestymisen jälkeen koska paatuneena nörttinä haluan usein nähdä nämä uudet jutut ja mistä siinä on kyse. Olin napsinut otuksen sieltä, toisen täältä ja välillä tehnyt koiranpissatuslenkin läheiselle stopille saadakseni lisää palloja. Yhtenä iltana avasin pelin parvekkeella istuessani ja huomasin että joku oli laittanut luren päälle juuri siihen puistoon johon oma nuoriso oli suunnannut. Hetken mielijohteesta nappasin kengät jalkaan, suikkasin suukon siipalle ja painuin perässä tuonne viimeisiä kesälomapäiviään viettävien vielä huolettomien lapsosten ja nuorten tyyssijaan, suureen puistoon jossa on verkkokeinuja ja kiippareita hengattavaksi, puistonpenkkejä kulutettavaksi ja jonka valot alkoivat hiljalleen syttyä pimenevään iltaan.

Retkautin ahterini verkkoon ja kysyin "löytyyx mitää?" Ei kuulemma vielä paljoa, joku weedle oli luresta tullut ja siihen se napsahti minunkin näytölleni. Lojuimme lasten kanssa rupatellen ja välillä stoppia pyöritellen ja pikkumonneja napsien, kuuntelimme sivukorvalla parin metrin päähän tulleiden poikien juttuja siitä mistä löytäisi lähialueen parhaat stopit ja elimme samaa tunnetta koko puiston kanssa kun Beedrill syöksähti esiin luresta niitten kaikkien iänikuisten rottien ja lintujen sijaan. Tuntui että suuresta nuorisomäärästään huolimatta puistossa vallitsi hyvä ja ennekaikkea rauhallinen fiilis. Puiston aktiviteetit olivat kyllä käytössä mutta tuntui siltä ettei kierrostaso missään vaiheessa noussut normaaleihin viikonloppufiiliksiin (alkoholia ei muuten kyseisessä puistossa näkynyt ollenkaan, onneksi) vaan puhelimen värinähälytys katkaisi sen tasaisin väliajoin.

Kiersimme läheisen koulun pihasta, siellä oli lauma mopoautojonneja paukuttamassa bassoja, koulun lähellä asuvat varmaan arvostivat. Kävimme läheisellä stopilla ja takaisin tullessa huomasin että jonnet olivat tulossa sinne myös, nuo laiskurit ajoivat mopoautonsa stopin viereen, pyöräyttivät ja lähtivät takaisin omaan hotspottiinsa jonne oli kerääntynyt myös kaksipyöräisiä ja saman ikäluokan tyttöjä.

Matkamme jatkui ostarin halki, ohitimme pari puistoa ja palailimme kotia kohti. Matkalla näkyi samoja tuttuja naamoja kulkemassa hieman eri reittejä. Illan saldo oli ollut jo tässä vaiheessa mukava ja kellokin oli paljon, yötaivaalta saattoi erottaa tähden tai pari, kaikki lamput oli sytytetty. Kaikkialla oli hurjan kaunista ja rauhallista, seurakin oli parasta mahdollista ja fiilis vahingossa tapahtuneesta liikunnasta reipas ja hyvä, hiukan kirosin sitä että olin tullut sujauttaneeksi pelkät lipokkaat lähtiessäni liikkeelle - oli tarkoitus vain käväistä lähilurella - mutta seuraavilla kerroilla osasin jo pukeutua asiallisemmin. Päätettiin kiertää vielä lähtöpuiston stopin kautta - ja kuin taikaiskusta joku lykkäsi ainne luren päälle. Ehkä tässä nyt vielä istuisi puoli tuntia, kesää on jäljellä sen verran ettei ihan mahdoton kiire ole kotiin.